Jordaniassa järjestetään ensi vuonna mielenkiintoinen konferenssi, DMAC2011, digitaalisen median ja aineellisen kulttuuriperinnön suhteesta.
Mittaus- ja dokumentointitekniikan kehittymisen myötä onkin aika jo käsitellä myös menetelmien varjopuolia: mitä menetelmillä voidaan tehdä ja mitkä ovat niiden rajoitukset. Itse olen kokenut suurimmaksi ongelmaksi sellaisen kuvitelman, että ihmistyö ja ajattelu voidaan korvata mekaanisella tallentamisella ilman kohteen analysointia. Tähän harhaan syyllistyvät sekä rahoittajat että kulttuuriperintöalan tekijät.
Digitaalisilla menetelmillä kohteen tallentaminen nopeutuu ja osa analysointia voidaan tehdä toimistossa. Kaikkia aistimuksiamme ei vielä pystytä tallentamaan, joten kohteeseen on perehdyttävä myös paikan päällä, sen nykyisessä kontekstissa.
