Durham, 4. päivä

Kurssin viimeinen päivä valkeni hiukan lämpimämpänä lauantaihin verrattuna, jolloin kylmyys saavutti alarajansa: 12 astetta ja jäätävä pohjoistuuli jälleen kerran. Sunnuntaiaamuna aloitimme maalaserkeilausdemon auringonpaisteessa.

Skannerina toimi Leican ScanStation 2 ja skannasimme rakennusta kahdesta eri asemasta. Perinteinen pulssilaser on hidas, joten lyhyen alkuesittelyn jälkeen jakauduimme puoliksi. Toinen ryhmä jäi skannaamaan ensimmäistä asemaa ja toinen lähti katsomaan Fabion esitystä pistepilvien rekisteröimisestä. Ohjelmana hän käytti Polyworksiä ja aineistona Kreetalla kolmioivalla skannerilla mitattuja pistepilviä. Jokainen aineisto sisältää 2 miljoonaa pistettä ja aineistoja on yhteensä 250. Tarkkuudessa puhutaan mikroneista ja resoluutio on 0,3 mm. Vaikuttavaa. Vähemmän vaikuttavaa on sen sijaan tällaisen aineiston yhdistäminen, sillä vain kahden aineiston keskinäisen rekisteröinnin laskenta kesti 1,5 tuntia kannettavalla. Aineiston tarkkuus johtuu siitä, että skannatulla seinällä on hakattu teksti, jonka kirjainten koko on 20-30 mm ja syvyys 2-3 mm.

Rekisteröintikeskustelun jälkeen siirryimme ulos katsomaan toista skannausasemaa. Prosessin nopeuttamiseksi pienehkön alueen skannaus tehtiin nyt 4 cm resoluutiolla (15 m). Tähysten skannaamisessa tapahtui tyypillinen demoefekti: yksi tähys jäi puiden taakse ja toisen kohdalla auto ajoi eteen. Lopulta homma saatiin purkkiin ja siirryimme sisään katsomaan kahden aseman yhdistämistä tähysten avulla, ohjelman skannerin oma ohjelma Cyclone. Rekisteröinti saatiin tehtyä, mutta lopputulos ei ollut erityisen hyvä huonon tähysgeometrian takia. Tämän jälkeen olimmekin valmiita lounaalle – kolmiovoileipiä…

Iltapäivän ohjelmassa oli Dominic Powlesland – yksi persoonallisimpia koskaan kohtaamiani arkeologeja. Olen kuullut hänen puhuvan kerran aikaisemmin ja en pettynyt odotuksissani tälläkään kertaa.

Powlesland (kuvassa näkyvä Gandalfin näköinen mies) on tutkinut pientä maaplänttiä Pickeringin laaksossa viimeiset 35 vuotta ja siinä sivussa kokeillut kaikki mahdolliset kaukokartoitusmenetelmät ja jopa niiden eri kehityssukupolvet. Tekniikkahullu? Ei, vaan valmis kaivauksien ohella käyttämään kaikkia mahdollisia menetelmiä. Todettakoon muuten, että hän pitää perinteistä maastoinventointia hyödyttömänä/tehottomana menetelmänä Britannian olosuhteissa.

Hän oli ensimmäisillä kaivauksilla 11-vuotiaana, johti kaivauksia 14-vuotiaana ja opetteli teini-ikäisenä myös ohjelmoimaan. Tuohon aikaan keskusteltiin kovasti aineistojen hallinnasta, matriiseista yms. kenttätyömenetelmistä ja työn laatua yritettiin parantaa. Laakson kaivauksien ohessa hän on ohjelmoinut oman paikkatieto-ohjelmiston kaiken tiedon hallintaan – siis 1970-luvulta alkaen tämäkin. Mainittakoon, että kaivausten kaikki löydöt on mitattu takymetrillä kolmiulotteisesti heti kun se tuli mahdolliseksi ja paikkatietokannassa on kaikkia mahdollinen mukaan lukien geofysikaaliset mittaukset ja lidar.

Kuvassa näkyy geofysikaalisia mittauksia – 25 hehtaaria kaikenkaikkiaan – ja muilla keinoin havaittuja muinaisjäännöksiä. Nykyään aineisto on tarkasteltavissa internet-selaimen kautta mukaan lukien kaikki ilma- ja satelliittikuvat.

Käsittämätön mies ja viihdyttävä luennoitsija. Mainittakoon, että monet arkeologit pitävät häntä hulluna… Ihailtavan intohimoinen asenne minun mielestäni. Jatkoimme aineistojen tarkastelua aina puoli seitsemään asti illalla, kunnes vihdoin kurssi päättyi. Lähdin toisen jatko-opiskelijan kanssa kiireen vilkkaa Newcastleen, jossa seuraava ISPRS:n työpaja alkaa yhdeksältä maanantaiaamuna.